Infrasaunan lämpö menee pintaa syvemmälle

Infrasaunan terveysvaikutukset muistuttavat liikunnan hyötyjä. Moni käykin infrasaunassa virkistymässä ja huoltamassa lihaksiaan.

Suomalaisena on ehkä vaikea uskoa, että maailmalla myydään infrasaunaa enemmän kuin perinteistä saunaa. Infralämpöhoidoista näyttää kuitenkin tulleen maailmalla kasvava trendi, joka valtaa nyt jalansijaa Suomessakin.

Infrasaunoja käytetään muun muassa kylpylöissä, hotelleissa ja kauneushoitoloissa, sekä yhä enemmän myös yksi­tyisissä kodeissa. Voihan sen asentaa ilman erillistä rakennuslupaa helposti mihin tahansa kuivaan tilaan, vaikkapa kerrostaloasunnon makuu­huoneeseen.

Vaikka tavallisella saunalla ja infrasaunalla on paljon yhteisiä tekijöitä, kuten se, että molemmissa hikoillaan ja rentoudutaan, on näillä kahdella saunomismuodolla myös paljon eroja. Infrasaunassa esimerkiksi hikoillaan joidenkin arvioiden mukaan jopa kolme kertaa enemmän kuin tavallisessa saunassa. Se johtuu siitä, että infrasaunan pitkäaaltoinen syvälämpö menee noin neljän sentin syvyyteen ja saa aikaan syvältä kudoksista tulevaa hikoilua. Tavallisessa saunassa lämpö siirtyy ihmiskehoon lämpimästä ilmasta, mutta infrapunalämpö lämmittää sen sijaan suoraan kehon kudoksia.

Japanilainen keksintö

Infrasaunan juuret juontavat jo viime vuosisadan alkupuolelle Amerikkaan, mutta nykyisen infrapunasaunan idea syntyi Japanissa vuonna 1965. Viime vuosikymmenten aikana japanilaiset ja kiinalaiset tutkijat ja lääkärit ovat tutkineet laajasti infrapunahoitoja.

Suomessa infrasaunatutkimusta on tehty melko vähän, mutta tietoa infrasaunan terveysvaikutuksista on kiirinyt tänne saakka. Enää ani harva luulee virheellisesti asialla olevan jotain tekemistä haitallisen ultraviolettisäteilyn kanssa. Infrasaunaan yhdistetään sen sijaan lihasten rentoutuminen, aineenvaihdunnan ja verenkierron vilkastuminen sekä kuona-aineiden ja selluliitin poistuminen.

Monelle tulee yllätyksenä tieto, että päinvastoin kuin tavallinen sauna, joka toimii monelle luonnollisena unilääkkeenä, infrasauna on tehokas virkistäjä. Väitetään myös, että puolen tunnin mittainen infrasaunan käyttö voi polttaa jopa 300–600 kilokaloria.

Infrasaunasta saa lisäksi apua monien sairauksien oireisiin. Erityisesti monet reumapotilaat ja fibromyalgiasta kärsivät ovat saaneet apua infrasaunan lämmöstä. Vastikään tehdyssä amerikkalaisessa tutkimuksessa* osoitettiin, että sekä nivelreumapotilaiden että selkärankareumasta kärsivien kivut ja jäykkyys vähenivät infrasaunan ansiosta. Myös ihosairauksia hoidetaan usein infrasaunassa.

Näyttää siltä, että infrasaunan lämpö auttaa myös taistelussa muun muassa flunssa­viruksia vastaan. Kerrotaan, että infrasaunan syvä lämpö nostaa kehon lämpötilaa ja saa aikaan tavallaan keinotekoisen kuumeen. Kuumehan on kehon luonnollinen tapa reagoida silloin, kun on saanut jonkin tartunnan.

* Clin Rheumatol DOI 10.1007/s10067-008-0977-y: Infrared sauna in patients with rheumatoid arthritis and ankylosing spondylitis, 2008


Urheilijoiden suosiossa

Koska infra­lämpö virkistää ja kiihdyttää elintoimintoja, on se erinomainen lämmit­tely­­muoto ennen liikunta­suoritusta. Liikunta­suorituksen jälkeen infrasaunan lämpö palauttaa ja rentouttaa. Muun muassa entinen pikajuoksija ja nykyinen aktiiviliikkuja Johanna Manninen käyttää infrasaunaa palautumiseen kovan treenin jälkeen.

"Infrasaunan lämpö menee syvälle lihaksiin ja rentouttaa harjoituksesta väsyneitä lihaksia. Olen huomannut sen vähentävän lihaskipuja ja lievittävän kolotuksia. Tuntuu, että infrasauna myös lisää aineenvaihduntaa ja puhdistaa kehoa", Johanna kertoo.

Johannan kotona on infrasaunan lisäksi aina valmiilla kiukaalla varustettu sauna sekä perinteinen puulämmitteinen rantasauna. Infrasauna ei siis ole syrjäyttänyt perinteisen saunan asemaa.

"Infrasauna on ihana lisä suomalaiseen saunakulttuuriin. Infrasaunan käytön helppoutta puoltaa se, että infrasauna on kuiva tila, joten sinne voi pujahtaa hetkeksi jopa urheiluasussa ennen pururadalle pinkaisua lihaksia lämmittelemään. Myös loppuvenyttelyt on mukava tehdä infrasaunassa."

"Istun infrasaunan lämmössä puolisen tuntia. Katselen televisiota, luen naistenlehtiä ja venyttelen lihaksiani. Infran lämmössä saa hien pintaan. Nestetasapainon säilyttämiseksi on tärkeä muistaa nauttia vettä sekä ennen että jälkeen infrasaunan käytön."

 

Infrasaunan lämmöllä on terveyttä ja hyvinvointia edistäviä vaikutuksia. Vaikutukset ovat yksilöllisiä. Infrasaunan lämpö edistää hyvinvointiasi, koska se voi

  • poistaa kuona-aineita
  • polttaa kaloreita
  • vähentää selluliittiä
  • parantaa ruoansulatusta
  • lievittää lihaskipua
  • lievittää niveltulehduksia
  • parantaa ääreisverenkiertoa
  • alentaa verenpainetta
  • vaikuttaa positiivisesti ihon hyvinvointiin ja kimmoisuuteen
  • vähentää stressiä
  • virkistää mieltä
  • helpottaa päänsärkyä
  • lievittää väsymystä
  • antaa hyvänolontunteen

 

Näin käytät infrasaunaa

  • Infrasauna on käyttövalmis alle 10 minuutissa.
  • Suojaa infrasaunan penkit ja lattia pyyhkeellä, sillä hikoilu on voimakasta.
  • Infrasaunan lämpö vaikuttaa parhaiten paljaaseen ihoon. Esim. pyyhkeeseen kietoutuminen estää osittain hyvän lämmön välittymisen kudoksiin.
  • Koska nesteen haih­tuminen ja korkeammissa lämpötiloissa hikoilu on infra­saunassa voimakasta, muista juoda runsaasti vettä infrasaunan käytön yhteydessä.
  • Infrasaunaa voi käyttää omien tottumusten ja mieltymysten mukaan vaikkapa päivittäin.
  • Keskustele infrasaunan käy­töstä lääkärisi kanssa, jos olet raskaana tai sinulla on terveys­ongelmia (tai sydämen tahdistin, tekoniveliä tai muita kirurgisia implantteja).