Sauna terveyden lähteenä
Sauna on köyhän miehen lääkäri, sanotaan. Sauna ei nykytiedon mukaan sairauksia varsinaisesti paranna, mutta hyvää se tekee moniin kolotuksiin ja saa mielenkin rauhoittumaan. Toiset jättävät päänsärkynsä saunan lauteille, toiset pääsevät saunassa eroon viluisuudesta tai jäykistä lihaksista.
Hikoilun terveysvaikutukset on tunnettu kautta historian, ja muun muassa maailman vanhimmassa vielä käytössä olevassa terveydenhoitojärjestelmässä, ayurvedassa, on aina luotettu lämpöhoitojen voimaan.
Suomessa sauna oli ainakin 1800-luvulle saakka jokseenkin ainoa hygieeninen paikka ja siksi siellä synnytettiin, hoidettiin ja lääkittiin.
Meille suomalaisille sauna onkin edelleen luonnollinen hyvän olon latauspaikka. Muualla maailmassa, jossa saunominen on harvempien herkkua, saunaa pidetään tietoisemmin itsehoitomuotona. Maailmalla sana ”wellness” eli ”hyvinvointi” liitetään kiinteästi saunomisen yhteyteen.
Tutkimusta saunan terveysvaikutuksista on tehty viime vuosikymmenten aikana Suomen ja Saksan lisäksi muun muassa Japanissa.
Sauna sopii tutkitusti lähes kaikille
Saunomiseen on erityisesti maailman muissa kolkissa liitetty aika ajoin erilaisia terveydellisiä vaaroja, kuten sydänoireet tai raskausajan komplikaatiot, mutta nykytiedon perusteella saunominen on turvallista kaikille terveille vauvasta vaariin. On muun muassa tieteellisesti todistettu, että saunominen on turvallista raskaudenkin aikana, jos raskaus on sujunut muuten ongelmitta.
Eikä kohtuullinen saunominen kuormita liikaa verenkiertoelimistöä edes verenkiertoelimistön sairauksia potevilla. Jos lääkitys on kunnossa ja verenkiertoelimistön sairaus vakaa, voi saunoa huoletta.
Saunominen aiheuttaa hyvin harvoin lääkehoitoonkaan liittyviä ongelmia.
Keho kiittää
Moni vilukissa tekee oikean ratkaisun hakeutuessaan säännöllisesti saunan lämpöön. On myös yleisesti arveltu, että säännöllisen saunomisen suojelevan vilustumissairauksilta ja flunssalta.
Kohtuullinen saunominen kosteissa löylyissä voi helpottaa myös keuhkosairauksien, kuten keuhkoahtaumataudin tai astman oireita.
Sauna on suomalaisille varmasti tutuin lihasten lämpöhoitomenetelmä. Saunan lämmössä lihakset ja nivelet rentoutuvatkin ja myös jännityspäänsärky voi jäädä lauteille. Jos lihaksissa on tulehdustiloja, kannattaa sauna kuitenkin jättää väliin. Myös reumaatikkojen kannattaa kuunnella kehonsa merkkejä ja saunoa omien tuntemustensa ja lääkärin suositusten mukaan.
Iho on elimistön suurin elin ja merkittävässä roolissa elimistön kuona-aineiden poistossa. Hikoilu saunassa syväpuhdistaa ihon ja kuolleista ihosoluistakin pääsee samalla eroon. Todennäköisesti epäpuhtaudet alkavat kuitenkin irrota vasta jonkin aikaa löylyissä olon jälkeen, joten kannattaa saunoa mukavan lempeissä löylyissä, joissa viihtyy pitkään. Saunalla on todettu olevan positiivisia vaikutuksia psoriasisoireisiin.
Ja mieli lepää
Saunomisen terveysvaikutukset liittyvät suurelta osin rentoutumiseen ja stressin laukeamiseen. Saunominen aiheuttaa hormonien eritykseen lyhytaikaisia muutoksia, mutta vielä ei ole selvää, mikä on eri hormonien mahdollinen yhteys saunomista seuraavaan rentoutumiseen tunteeseen.
Uni tulee helpommin leppoisan saunomisen jälkeen. Siihen voi vaikuttaa muun muassa dopamiinin, serotoniinin, noradrenaliinin ja melatoniinin aineenvaihdunta. Myös kehon sisäisen lämpötilan muutoksilla on vaikutusta nukahtamiseen. Oli fysiologisena syynä mikä tahansa, merkitystä on varmasti myös hiljentymisellä ja rauhoittumisella.
Saunomisen oletetaan myös lisäävän syvän unen määrää. Riittävä syvän unen määrä parantaa muistia ja ongelmanratkaisukykyä, sekä auttaa elimistön puolustusjärjestelmää pysymään kunnossa.
Vihdo itsesi virkeäksi ja anna turpeen hoitaa 
Saunomisen hyvinvointivaikutuksia voi vahvistaa lisänautinnoilla, kuten tunnelmavalaistuksella, eteerisillä öljyillä, rauhoittavalla musiikilla, virkistävillä saunajuomilla tai vaikkapa hemmottelevilla ihonhoitotuotteilla.
Suomalaiseen saunaan kuuluu olennaisena osana vihtominen. Se onkin monin tavoin hyödyllistä, eikä pelkästään ihanan raikkaan koivun tuoksun ansiosta. Vihtominen vastaa hellävaraista hierontaa ja parantaa siten pintakudosten verenkiertoa sekä edistää aineenvaihduntaa. Jos jokin kehon osa on erityisen kolottava, vihtomalla voi tuoda lämpöä juuri tuohon kipuilevaan kohtaan. Iho puhdistuu vihtomisen ansiosta tehokkaasti ja vieläpä aivan luonnonmukaisesti, sillä koivunlehdistä irtoaa luontaisia ihoa hoitavia aineita.
Kehoa voi hoitaa saunassa myös turpeella. Turpeen terapeuttiset vaikutukset on tunnettu jo muinaisessa Roomassa ja kerrotaanpa muun muassa Ranskan aurinkokuninkaan sekä Napoleonin käyttäneen suohoitoja. Turvehoidon luvataan poistavan kuona-aineita sekä rentouttavan ja ehkäisevän fyysisten vaivojen ja stressin syntymistä. Turvesaunaa ei suositella kuitenkaan raskaana oleville tai akuutista tulehduksesta kärsiville.
- Sauna-lehti 1/2007; Raili Vihavainen, Sauna ja keuhkosairaudet (artikkeli on koottu kliinisen fysiologian professori Anssi Sovijärven esitelmästä ”Sauna and respiratory diseases” kansainvälisessä saunakongressissa vuonna 2006)
- Sauna-lehti 1/2008; Raili Vihavainen, Uni ja sauna (artikkeli on koottu dosentti Markku Partisen esitelmästä ”Sauna and sleep” kansainvälisessä saunakongressissa v. 2006)
- Katriina Kukkonen-Harjulan katsaus ”Saunomisen terveyshyödyt ja riskit”, Duodecim 2007;123:1592-6

