Yritys

Harvia - Saunomiseen Suomen sydämestä

Harvia Oy on vakavarainen perheyritys, joka toimii Muuramessa, keskellä Suomea. Dun & Bradstreet Finlandin luottoluokituksessa yritys kuuluu korkeimpaan eli AAA-ryhmään. Tänä päivänä Harvia-yhtiöt työllistävät noin 300 henkilöä. Yrityksen budjetoitu liikevaihto vuodelle 2012 on 60 miljoonaa euroa.

Innovatiivisia tuotteita 60 vuoden kokemuksella
Nykyaikaisen suomalaisen saunan isänä pidetty Harvia on valmistanut kiukaita teollisesti jo 60 vuotta. Harvialla on ylivoimaisesti pisin sukupolvien katkeamaton perinne kiukaanvalmistuksessa Suomessa. Tänä päivänä Harvia on maailman johtava kiuasvalmistaja ja vie tuotteitaan yli 65 maahan.

Yrityksen toiminta on alusta lähtien perustunut vuosituhantisen suomalaisen saunaperinteen kunnioittamiseen. Tätä perinnettä vaalien Harvia on panostanut tulevaisuuteen, tutkimukseen, tuotekehitykseen ja osaamiseen.